Yksi pöytä, monta tarinaa -podcast: Pieni paikkakunta, suuri mahdollisuus – vetovoima ja sopeutuminen Itä-Suomessa

Tiina: Valuvatko kansainväliset osaajat aina pääkaupunkiseudulle vai voisiko heidän tiensä johtaa myös pienelle paikkakunnalle Itä-Suomessa? Tervetuloa kuuntelemaan podcast-sarjaa Yksi pöytä, monta tarinaa – oivalluksia moninaisista työyhteisöistä. Tässä sarjassa puhutaan siitä, millaista on, kun oma organisaatio kansainvälistyy ja työyhteisö moninaistuu. Tässä jaksossa pysähdymme Itä-Suomen pienempiin pitäjiin. Usein ajatellaan, että kansainväliset osaajat suuntaavat vain suuriin kaupunkeihin. Mutta mitä tapahtuu, kun työ löytyykin pienemmältä paikkakunnalta? Mitä vetovoima tarkoittaa arjessa ja mitä sopeutuminen vaatii työnantajalta, alueelta ja työyhteisöltä? Keskustelemassa ovat Antti Siponen People & Safety -tiimistä Ponsselta, jonka Vieremän tehtaalla on vasta ollut kansainvälisiä työharjoittelijoita, sekä Mirja Iskanius Talent Hub Eastern Finland -hankkeen projektipäällikkö Ylä-Savon ammattiopistosta. Tänään puhumme rehellisesti siitä, mikä toimii, mikä haastaa ja mitä pienillä paikkakunnilla voidaan tehdä paremmin. Aloitetaan esittelyistä. Lyhyesti molemmille, kuka olet ja miten tämä teema liittyy työhösi. Ole hyvä Antti.

Antti: Joo, Siposen Antti oli nimi ja Ponssella toimin tosiaan People & Culture -partnerina, eli vastuualueena käytännössä tämän Vieremän metsäkonetehtaan henkilöstöhallinnon asiat, ja siinä tietysti paljon liittyy juurikin rekrytoinnit ja oppilaitosyhteistyö ja sitä kautta myös tämä kansainvälistyvä työmarkkina.

Tiina: Kiitoksia. Tervetuloa mukaan, kiva kun olet täällä.

Antti: Kiitos.

Tiina: Entäpä Mirja?

Mirja: Minä olen Iskaniuksen Mirja, toimin Ylä-Savon ammattiopistolla ja tapaan näitä kv-opiskelijoita, jotka meille ovat tulleet suorittamaan toisen asteen ammatillista tutkintoa. Samoin minä pyrin kontaktoimaan myös alueen työnantajia ja muita sidosryhmiä, että nähtäisiin, miten me saadaan nämä osaajat ja heidän potentiaalinsa hyödynnettyä sinne työelämään.

Tiina: Kiva, että olet täällä. Tervetuloa.

Mirja: Kiitos.

Tiina: Lähdetään liikkeelle lähtötilanteesta pienellä paikkakunnalla, eli oletuksista versus todellisuus. Antille ensimmäinen kysymys. Jaatteko te Ponssessa ajatuksen siitä, että kansainvälinen osaaja ei haluaisi muuttaa pienemmälle paikkakunnalle?

Antti: Tämän kokemuksen perusteella, mitä tähän mennessä on kertynyt, niin en jaa. Kyllä ne haluaa, ainakin nämä ihmiset, mitkä meillä on tällä hetkellä työharjoittelussa, ovat erittäinkin halukkaita tänne jäämään.

Tiina: Eli onko tämä oletus ollut enemmänkin sitten myytti kuin totta?

Antti: En mä tiedä, en ole kuullut tuommoista oletusta ennen, että avoimin mielin.

Tiina: Sehän on itseasiassa tosi hyvä tilanne sitten, kyllä. Entäpä Mirja, miten Ylä-Savon vetovoima näyttäytyy sinun kokemuksesi valossa?

Mirja: No kyllä siinä tietysti huolenaiheita syntyy, just asumisen ja liikkumisen osalta, mutta ne on niitä, mitä meidän täytyy sitten yhteistyössä miettiä eri toimijoiden kesken. Samoin sitten osalla, kun on perheet, niin se, että miten nämä koulut, varhaiskasvatus ja tietysti se puolison työllistyminenkin. Nämä on niitä kysymyksiä, jotka nousevat esille, ja se, minkälaisia yhteisöjä meillä on, että löytyykö sieltä niitä ystävyyssuhteita, harrastuksia ja sitten tällaista, missä tuntee kuuluvansa joukkoon. Mutta sanoisin, että Ponssella ovat saaneet houkuttelevuuden sinne Vieremän suuntaan. Oikeastaan moni on yllättynyt siitä, miten siellä on helppoa olla, miten löytyy nopeasti tuttuja ja miten saat apua, jos pyydät. Minusta se Vieremän tapa toimia ainakin on näyttäytynyt sellaiselta, että ihmiset ilahtuvat siitä ja ehkä se tapa toimia siellä on kyllä erityisen hyvä uusille tulijoille. He tuntevat olevansa tervetulleita.

Tiina: Kerro, Antti, tästä tavasta toimia. Kun Mirja tuossa kovasti sitä kehui, niin mikä teidän tapa on toimia tässä suhteessa? Esimerkiksi Mirja tuossa mainitsi näitä perhettä, hoitopaikan löytämistä ja tunteeko kuuluvansa joukkoon, niin miten te otatte nämä huomioon?

Antti: No joo, me ollaan tietysti aika alkuvaiheessa, että ei olla ihan työllistymismielessä hirveästi volyymiä vielä nähty meille, mutta esimerkiksi nämä meidän ammattikouluopiskelijat, jotka harjoittelujaksolla meillä juuri tälläkin hetkellä on, niin kyllä heihin on paljon panostettu, että he kokisivat olevansa tervetulleita. On pidetty työajan ulkopuolellakin tapahtumia, otettu mukaan, järjestetty iltatoimintaa ja muuta. Tällä on yritetty tätä puolta panostaa, että he kokisivat olleensa osa alueen ihmisiä, eikä mikään erillinen joukko.

Tiina: Niin, eli ei pelkästään osa työyhteisöä, vaan osa koko yhteisöä?

Antti: Nimenomaan näin.

Mirja: Ja minä oikeastaan voin myös mainita sen, että teillä se kieli- ja kulttuuritietoinen työpaikkaohjaus jotenkin tapahtuu luontevasti. Hehän ovat englanninkielisessä koulutusohjelmassa ja silti se ei ole tuottanut teillä pulmaa ollenkaan, siellä on pystytty tämä perehdytys ynnä muukin tekemään tosi luontevasti ja hyvin.

Antti: No ei voi sanoa, että ei pulmaa ollenkaan, mutta ollaan kuitenkin saatu ne haasteet nujerrettua siinä asiassa. Siitä ei ole tehty estettä, vaan ollaan ratkottu niitä haasteita.

Tiina: Niin, asia kerrallaan?

Antti: Kyllä.

Tiina: Puhutaan sitten siitä, mikä oikeasti houkuttelee osaajia pienelle paikkakunnalle. Antille ensimmäinen kysymys. Mikä teidän kokemuksen mukaan saa osaajan sanomaan kyllä pienelle paikkakunnalle, kuten Vieremä?

Antti: No minä näen sen silleen, että jos puhutaan kansainvälisistä ihmisistä, jotka on tulleet Suomeen etsimään töitä, opiskelujen kautta mahdollisesti, niin kuin nämä meidän tyypit, niin kyllähän heille varmaan lähtökohtaisesti kelpaa työ mistä vaan. Mutta sitten on se ratkaiseva kysymys, että jos katsotaan pitkällä aikavälillä, halutaanko sinne sitten lopulta jäädä, niin kun pitemmäksi aikaa asettua pysyvästi. Se on siinä se ydinkysymys minun mielestä, mihin pitää panostaa ja kiinnittää huomiota. Tähän liittyy just nämä asiat, niin kuin Mirjakin tuossa jo mainitsi, että se arki pitää olla toimiva. Liikkuminen pitää olla mahdollista alueella, ei pelkästään yhden pienen kunnan sisällä, vaan esimerkiksi kuntien välillä, ja siihen sitten nämä joukkoon kuuluminen, juurtuminen, puolison työt ja perhe-elämä. Nämä kaikki pitää toimia, että sinne halutaan jäädä.

Tiina: Kyllä. No mitä vahvuuksia esimerkiksi Vieremällä on verrattuna suurempiin kaupunkeihin, jos ajatellaan noita, mitä äsken mainitsit?

Antti: No minä sanoisin, että ihan ehdottomasti vahvuus tämmöisellä pienemmällä kunnalla on tämä yhteisöllisyys. Pienellä alueella, pienessä kunnassa on helpompi minun mielestä kuulua osana yhteisöä, kuin jossakin isossa kasvukeskuksessa.

Tiina: Kyllä, ihmiset varmaan tuntee toisensa ja on helpompi luoda ehkä sitä omaa verkostoa. Mites tämmöinen vastaanottavuus, onko pienellä paikkakunnalla ihmiset vastaanottavaisia uusille ihmisille?

Antti: No kyllä minun kokemuksen mukaan on ollut, ei ole minun tietoon ainakaan tullut tilanteita, etteikö olisi otettu vastaan. Toki pitää sanoa samaan lauseeseen, että tämä kansainvälistyminen on kuitenkin täällä syrjäseudulla uusi asia ja tullaan ehkä vähän perässä, ei olla ihan niin totuttuja siihen, kuin isommissa kaupungeissa, mutta samalla tavalla me täälläkin totutaan, kuin muissakin paikoissa.

Tiina: Kyllä, ihmiset on lopulta samanlaisia kaikkialla, näin se on.

Mirja: Kyllä.

Antti: Kyllä.

Mirja: Minusta se on ehkä niin, että me ei ole osattu hyödyntää sitä riittävästi, että on tämmöistä yhteisöllisyyttä esimerkiksi pienemmillä paikkakunnilla. Se on jotenkin semmoinen, että sitä etua ei osata riittävästi kertoa ja sanoittaa. Ja se markkinointi siinä, että se vähän se kokemus, mikä ihmisellä siellä on, sitä jotenkin pitäisi tuoda enemmän esille.

Tiina: Miten sitä alueen vetovoimaa voitaisiin vahvistaa yhteistyössä vaikka työnantajien, oppilaitosten ja kuntien kanssa? Mikä sun näkemys on siitä?

Mirja: Minä varmaan ymmärtäisin sen sillä tavalla, että pitää jotenkin hahmottaa se kokonaisuus, eli sen työarjen ja tulevaisuuden mahdollisuudet. Jokaisen täytyisi yhteistyössä nähdä, mikä siinä on se meidän win-win-tilanne. Työnantajan puolelta toki ymmärrän, että osaava työvoima on se tärkeä tekijä, mutta sitten myös oppilaitokset, meillä on tehtävä huolehtia siitä, että ne osaamiset on kohdillaan ja on sellaista työvoimaa, mikä pystytään hyödyntämään siellä työmarkkinoilla. Ja kunnan puolelta sitten, että siellä on riittävästi asumisen palveluja ja koulutuksen puolelta tarjolla oikeanlaisia, mitä se kysyntä siinä tilanteessa on?

Tiina: Mikä tilanne tämän suhteen Ylä-Savossa tällä hetkellä on, sun mielestä?

Mirja: No me varmasti opetellaan, niin kuin Antti tuossa sanoi. Ehkä nähdään nyt ne tulevaisuuden väestölukemat, jotka eivät ole kovin ruusuisia, ja sitten se, millä ratkaisulla oikeasti työvoimaa saadaan, niin siinä on jokaisen meidän ymmärrettävä, että se yhteistyö ja sen kokonaisuuden näkeminen on nyt tärkeää.

Tiina: Onko jotain, mitä Ylä-Savossa tai vähän laajemmin Itä-Suomessa ei vielä hyödynnetä riittävästi?

Mirja: Minä vähän nyt ajattelen just ehkä sitä yhteisöllisyyttä, että jotenkin me ollaan semmoinen kapea kielialue, mutta kuitenkin meillä on sellainen tietynlainen vieraanvaraisuus ja semmoinen terve, että otetaan ihmiset mukaan. Ehkä vaikutetaan monesti vähän semmoisilta kylmiltä ja kalseilta, mutta kun tulijoitakin rohkaisee siihen, että pyytää apua tai kysyy neuvoa, niin kyllä hyvin helposti Itä-Suomen alueen ihmiset sitten ottautuvat ja ohjaavat eri toimijoiden luokse.

Tiina: Mikähän siihen auttaisi sitten tavallaan? Pitäisikö olla kulttuurikasvatusta molemmin puolin, että tavallaan itä-suomalaisia kehottaa avautumaan enemmän, olemaan enemmän auki, ja sitten taas uusia tulijoita ehkä myös jollain tavalla valmistamaan siihen, että jäätä pitää hieman särkeä, mutta sen jälkeen homma toimii.

Tiina: Kyllä minä luulen, että sitä vuorovaikutusta ja kohtaamista, sellaista avointa mieltä, että halutaan tutustua ja kuulla erilaisten ihmisten tarinoita, niin sitä kautta sitten myös avata vähän niitä ovia omaan kotiin.

Tiina: Eli mahdollisuuksia kohtaamiseen?

Mirja: Kohtaamisia, kyllä.

Tiina: Puhutaan seuraavaksi työntekijän sopeutumisesta arjessa. Antti, millaisia käytännön asioita nousee esiin, kun kansainvälinen osaaja tai osaaja ylipäänsä muuttaa alueelle?

Antti: Ensimmäisenä tulee tietysti yleensä puheeksi se kieliasia, että miten me pärjätään, jos on kielimuuria haasteen, niin siihen pystyy kyllä vaikuttamaan, nykyään on niin paljon erilaisia teknisiä välineitä siihen, tai sitten voidaan valmistaa ihmisiä, perehdyttää riittävän hyvin. Esimerkiksi tuossa meidän tehtaalla kun tuli uusia harjoittelijoita, jotka eivät puhuneet suomea, niin meillä oli ihan ennalta vapaaehtoisia työntekijöitä tehtaalta, jotka olivat ilmaisseet halukkuutensa tulla sitten lähinnä englannin kielellä perehdyttäjäksi näille henkilöille. Tämmöisillä esimerkiksi pystyy auttamaan niitä asioita siinä alussa. Kyllä se sitten, kun se arki tulee, niin tämäkin kieliasia painui vähän sitten sivuun siinä, että ne keinot kommunikoida kyllä löytyy. Mutta minun mielestäni yleisesti on tosi tärkeää, että se alku on hyvä, että se on molemmin puolin mietitty, myös ottaen huomioon meidän nykyiset, paikalliset työntekijät ja sitten se tulija, kansainvälinen ihminen. Molempien huolet pitää ottaa huomioon, kommunikoida ja suunnitella hyvin etukäteen, jos halutaan, että se menee sujuvasti läpi ja kokemus on hyvä.

Tiina: Eli hyvä, avoin kommunikaatio ja etukäteisvalmistelu ja suunnittelu on ne avainasiat?

Antti: Kyllä. Toinen vaihtoehto on sitten vaan, kun seuraavan nousukausi tulee ja yhtäkkiä pitää saadakin kauhea määrä työntekijöitä kerralla ja sitten, kun ne laitetaan kaikki tuossa vaikeassa tilanteessa sinne tehtaalle, niin kyllä siinä varmasti enemmän tulee niitä ongelmia, jos ei ole yhtään keretty valmistautua ja opetella.

Tiina: Niin, ei ole prosesseja siihen, niin sittenhän se kyllä aika nopeasti näkyy.

Antti: Kyllä. Se on nyt ehkä parempi asiaan jo panostaa, kuin sitten, kun se nousukausi alkaa.

Tiina: Kyllä. Miten työnantaja voi tukea työntekijää alkuvaiheessa tässä sopeutumisessa, muutoin, kuin mitä jo mainitsit tuossa?

Antti: Meillä on tietysti pidetty perehdytyksiä, järjestetty ihan heille kohdennettuja. Sitten ollaan koulutettu omaa porukkaa, annettu heille koulutusta. Mirja tietää näistä enemmän, mutta ollaan yhteistyötä tämänkin tiimoilta tehty. Sitten ihan yksittäisten tilanteiden, jos huomataan, että on vaikka haastetta jollakin yksittäisellä ihmisellä, niin antaa sitten sitä tarvittavaa henkilökohtaisesta tukea. Meillähän se on käytännössä mennyt ihan omalla painollaan, että nämä meidän omat työntekijät, jotka on perehdyttäneet näitä kansainvälisiä opiskelijoita, ovat kyllä heitä perehdyttäneet monessa muussakin asiassa, kuin itse työssä. Ihan vapaa-ajankin asioissa ovat neuvoneet ja auttaneet, että pääsevät arkeen mukaan.

Tiina: Eli he on vähän niin kuin olleet tukihenkilöitä ihan kokonaisvaltaisesti?

Antti: Kyllä, käytännössä tämmöisiä mentoreita periaatteessa ovat olleet.

Tiina: Tuo kuulostaa tosi hyvältä. No missä kohtaa haasteet sitten yleensä tulevat sinun kokemuksen mukaan, työssä vai vapaa-ajalla?

Antti: Tämän kokemuksen perusteella se painottuu ehkä sinne vapaa-ajalle. Esimerkiksi kesätöiden löytäminen on ollut heille tosi haastavaa ja se, että tulevat toimeen. Heilläkin monella on kotimaassaan perhettä ja haluaisivat, että hekin muuttaisivat tänne, mutta ymmärtääkseni taloudellinen tilanne ei anna siihen mahdollisuutta ennen kuin töitä löytyy. Heillä on toki erilaisia tilanteita, ei voi sanoa, että kaikki on samassa tilanteessa, mutta muun muassa opiskelujen ohessa töiden löytäminen on ollut kyllä haasteellista, mitä minä olen kuullut.

Tiina: Tämä Suomen tämän hetken taloustilanne on kyllä todella haasteellinen. No Mirja, mikä merkitys verkostoilla, kielipalveluilla ja perheen huomioimisella on tässä sopeutumisessa?

Mirja: Varmasti tässäkin ne verkostot olisi hyvä löytyä, koska monihan on uusi tulija ja silloin esimerkiksi suosittelijoita ei ole, niin siinä mielessä, että he löytäisivät semmoisia tahoja, jotka voisivat heidän suosittelijoina toimia. Ja siinä mielessä verkostojen merkitys myös, että ne harrastukset ja muut tämmöiset yhteisöt, mitkä voisivat olla hyviä arjen kannalta. Sen integroitumisen osalta tietenkin kieli on iso tekijä, ja jos vaikka pärjää töissä ilman sitä suomen kielen taitoa, niin pidemmällä ajalla se yhteisöihin pääseminen vaatisi sitten kyllä, että ainakin auttavasti käyttäisi, vaikka asioidessaan kaupassa. Se tuo sitten taas niitä uusia mahdollisuuksia kohtaamisille ja tutustumiselle. Siihen me kannustamme kovasti tuolla. Myös näille opiskelijoille kerrotaan, että tämä on hyvin tärkeä asia, että pääset sitten sillä tavalla yhteisöihin mukaan. Ja kyllä se varmasti tuo, että miten sitten se koko perhe, sen huomioiminen ratkaisee myös hirveän paljon siitä, jäädäänkö alueelle. Jos puoliso ja lapset viihtyvät, niin silloin kyllä myös tämmöinen osaaja viihtyy. Se on isosti näkyvä, että missä sydän on, niin yleensä se sitten on puoltava seikka, miksi halutaan jäädä.

Tiina: Niinpä, jos perhe tai puoliso ei voi hyvin, niin sitten on tosi vaikea esimerkiksi itse antaa täyttä panosta töissä. Itsekään ei todennäköisesti voi silloin hyvin, että nämä ovat kyllä aika isoja asioita siinä mielessä.

Mirja: Kokonaisuus ratkaisee siinäkin.

Tiina: Kyllä, kyllä. Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, jääkö osaaja alueelle pidemmäksi aikaa, kenties pysyvästi?

Mirja: Varmasti tämmöiset hyvät väestösuhteet, jos ajatellaan semmoisena isona kokonaisuutena, eli että on se tunne, että minä olen tervetullut ja turvassa. Ihan tämmöiset perusseikat. Työssä toki moni haluaisi näkymää sille urakehitykselle myöskin, ja tässä on aina siinäkin mielessä ajateltava, että ne on pieniä askeleita, mutta tähdätään sitten siihen tulevaisuuteen ja miten se arki toimii, miten palvelut ja eri toiminnot sitten ovat siellä arjessa mukana. Kun nämä kaikki asiat ovat sillä tavalla kunnossa, niin kyllä silloin pienelläkin paikkakunnalla on vahvasti semmoinen hyvä pitovoima ja vetovoima myöskin.

Tiina: Puhutaan sitten vähän siitä, mitä Itä-Suomessa pitäisi tehdä seuraavaksi tilanteen parantamiseksi. Mainitkaa yksi asia, jonka työnantajat voisivat tehdä heti paremmin. Aloitatko Antti vaikka?

Antti: No mulla tulee mieleen aika montakin asiaa ja osa ollaan itseasiassa mekin jo tehty, mutta kyllä liikkuminen on yksi asia, mikä ensimmäisenä tulee mieleen, mistä on ollut paljon puhetta ja haasteitakin sen suhteen, ja Ponsse on jopa ihan itse sitä järjestänytkin meidän opiskelijoille. Koska kaikilla opiskelijoilla ei ole välttämättä ajokorttia tai omaa autoa, niin se on välillä tosi haasteellista, kun on pitkät matkat.

Tiina: Niin, ja julkista liikennettä ei sitten ole siinä.

Antti: Kyllä, julkinen liikenne ei tue tällä hetkellä Ponssen työvuoroja, ei sitten millään lailla. Se on ihan käytännön haaste, eikä koske vain kansainvälisiä, vaan myös ihan paikallisia nuoria, joilla ei välttämättä vielä ikä riitä ajokorttiin. Siinä nyt yksi käytännön asia.

Tiina: Entä Mirja?

Mirja: Kyllä se tähän pitkästi, että meidän pitäisi, yhteisön kaikkien toimijoiden, huomioida tässä se muuttoprosessi ja miten ihmiset asettautuvat. Pitäisi hyvin selkeästi nähdä, missä pitää tarjota palvelua ja varmistaa, että kukaan ei sitten jäisi yksin sen asian kanssa tai just tämmöisen hankalan tilanteeseen, että työpaikka on, mutta liikkuminen mahdotonta. Pienillä teoilla on valtava vaikutus.

Antti: Joo, ja tähän kytkeytyy minun mielestä aika lailla sitten sekin, että jos ja kun tulee pariskunta alueelle ja toisella on työpaikka, toisella ei vielä, niin tämä liikkumisasia voi sitten ratkaista sen. Jos puoliso ei löydä riittävän läheltä työtä, niin sitten lähdetään kasvukeskukseen, missä niitä mahdollisuuksia on ja liikkuminen toimii. Kysyisin sitä myös niin, että miksi ihmiset monesti pakkautuvat kasvukeskuksiin, niin siellä arki sujuu, helppo liikkua, on paljon työpaikkoja, niin miten voidaan kilpailla näitä asioita vastaan täällä pienemmillä paikkakunnilla, siinäpä kysymys.

Tiina: Se on hyvä kysymys, johon ei varmaan tämän pöydän ääressä tänään ratkaisua löydetä, mutta se on asia, jota pitää miettiä.

Mirja: Mutta tärkeää tulevaisuuden suunnittelua ja niitä toimenpiteitä, joita tarvitaan. Että ottaa ihan jokainen kohdallansa huomioon.

Tiina: Kyllä. Mikä olisi sellainen yksi asia, jossa alueen toimijoiden pitäisi tiivistää yhteistyötä per heti? Mirja, voit vaikka aloittaa.

Mirja: Minusta esimerkiksi, jos kansainvälisiä osaajia ajatellaan ja rekrytointia, niin se ei ole vain työvoiman hankintaa, se on kuitenkin investointi alueen tulevaisuuteen. Siinä mielessä on hyvin tärkeää huomata ja uskaltaa ottaa niitä askeleita, että rekrytoidaan vähän uudemmalla kulmalla ihmisiä. Ja on todellakin huomattava se tuki ja verkostot, että niitä on olemassa, mutta ennen kaikkea niitä pitää sitten osata niiden kv-osaajien kulmalla näyttää ja tuoda heille sillä tavalla mahdollisuuksia kohdata ja tavata. Pitää ymmärtää, että nyt meillä on elinvoimaisuuden tukemiseksi tehtävä hyvin monenlaista eri toimenpiteitä yhdessä.

Tiina: Kyllä, haasteita on, mutta niitä voi ratkoa vain yhdessä.

Mirja: Kyllä.

Tiina: Entä Antti?

Antti: Minä sanoisin myös, että tässä on vaikea jommankumman tai jonkun osapuolen ratkaista mitään, vaan kyllä tässä yhteistyöllä pitäisi mennä eteenpäin. Tuo edellinenkin liikkumisasiakin on alueen kuntien ja työnantajien yhteinen asia. Mutta sitten nostaisin tässä toisen tärkeän asian, ja se on puolison työllistyminen. Voisiko sille tehdä jotakin tai hyödyntää yritysten verkostoja ja esimerkiksi työntekijän rekrytointivaiheessa jo selvitettäisiin mahdollisuuksia puolison työllistymiselle johonkin eri työnantajalle ja sitä kautta luoda pohjaa siihen, että nämä mahdollisesti pysyisivät ehkä sitten pidempään alueella, eivätkä lähde myöhemmin pois puolison töiden perässä.

Tiina: Kyllä se on se puoliso, joka aika usein unohdetaan näissä prosesseissa. Jonkinlaista tukea voi olla, mutta se työllistyminenhän on tosi iso asia. Huomattavasti todennäköisempäähän alueella jääminen on, jos molemmilla on työpaikka siellä, että toisella ei ole vetoa jonnekin muualle.

Antti: Joo, se työ voi tuoda sen kiinnostuksen alueelle, mutta kyllä se arki pidemmän päälle ratkaisee sen päätöksen, että miten se koko perheen arki toimii. Perhe tekee sen päätöksen sitten lopulta.

Mirja: Kyllähän meillä Talent Hub Eastern Finlandin haaste on tehdä semmoinen toimijaverkosto, jossa on sitten työllisyysalueet ja henkilöstöfirmat ynnä muut, että nähdään tämä kokonaisuus ja siihen tarvittavat palvelut yhteisesti.

Tiina: Kyllä. Antti, kerropas yksi syy, miksi kansainvälisten osaajien rekrytointiin kannattaa lähteä myös pienellä paikkakunnalla?

Antti: No ihan pelkästään tilastot on jo ihan riittävä syy. Jos katsotaan pitkää aikaväliä ja jos työvoimaa on edelleen tarkoitus saada, niin ei yrityksillä ole varaa jättää käyttämättä kansainvälistä työvoimaa tulevaisuudessa. Mitä aikaisemmin asiaa aletaan viedä eteenpäin, sitä helpompi, parempi ja laadukkaampi tulee olemaan sitten se kansainvälisten työntekijöiden kotiutuminen tänne yrityksiin ja alueelle. Niin kuin äsken puhuttiinkin, jos se tulee pakolla, nopeasti ja isolla volyymilla kerrallaan, niin silloin tulee enemmän ongelmia, kuin jos ollaan valmistauduttu ja tehty pikkuhiljaa muutosta kansainväliseen rekrytointiin. Mahdollisimman suunnitellusti ja askel kerralla, niin uskoisin, että silloin tulee paras lopputulos.

Tiina: Nuo ovat viisaita sanoja. Entä Mirja, mikä olisi sinun viestisi Itä-Suomen työnantajille, jotka vielä epäröivät kv-osaajien rekrytointia?

Mirja: Minä toivoisin, että rohkeasti vaan katsella, kysellä ja täsmähakuja tehdä, sieltä varmasti löytyy. Nämä uudet tulijat ovat monesti hyvin energisiä ja uutta näkökulmaa ja mahdollisia markkina-alueita avaavia, niin siinä mielessä. Sitten meidän itsemme varmaan on syytä olla myös hyvin iloisia siitä, että meillä on tämmöinen luonto lähellä ja turvallista. Vaikka maailmalla myllerrystä on vähän joka puolella, niin silti meillä kuitenkin täällä asutaan aika lailla turvallisissa, hyvissä asuinalueissa.

Tiina: Meillä on paljon valtteja, jotka varmasti houkuttelevat.

Mirja: Ja meidän pitää itsemme arvostaa niitä asioita, jotka meillä on tässä ympärillämme.

Tiina: Kyllä. Näin sanoihin on hyvä päättää tämä keskusteluhetki. Kiitos molemmille, lämpimästi kiitoksia keskustelusta.

Mirja: Kiitos.

Antti: Kiitos.

Tiina: Tässä jaksossa kuulimme, että vetovoima ei synny vain työpaikasta, vaan kokonaisuudesta, arjesta, verkostoista ja siitä, kuinka tervetulleeksi ihminen itsensä kokee. Itä-Suomen pienillä paikkakunnilla on paljon vahvuuksia, mutta niiden näkyväksi tekeminen vaatii yhteistyötä. Podcast-sarjan tuottaa Talent Hub Eastern Finland, joka on Itä-Suomen yliopiston, Karelian, Savonian, Riverian, Savon ammattiopiston ja Ylä-Savon ammattiopiston yhteistyöverkosto. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Kiitos, että kuuntelit. Tämä oli Yksi pöytä, monta tarinaa.